He ovat valmiita, he ovat halukkaita, mutta he eivät ole vielä tuotannon asiantuntijoita. Eettisiä pieniä ja keskisuuria muotibrändejä tulee esiin kaikkialla Euroopassa. Hyviä uutisia valmistajille, joilla on yhteinen tehtävä tehdä alasta kestävämpi, mutta olemassa on "mutta". Koska näillä nuorilla brändeillä on uusi liiketoiminta, niillä on yleensä epärealistisia odotuksia kestävästä tuotannosta ja lähialueista.
Fashion production is still leaning on a principle called ‘race to the bottom’, which means that companies compete to reduce costs by producing in the global south, paying the lowest wages and choosing cheap factories that operate under dangerous working conditions. Too often, brand owners and buyers assume that local, sustainable suppliers that diverted themselves from these conventions, can still produce their collections at the same price level – or even cheaper. But especially if they work with next generation sustainable technologies, that’s not necessarily true, we hear from designer Sandra Andrade from Bless Internacional. “When we want to be truly sustainable, we must incur extra costs. We are always looking to improve our performance in working with environmental care. What that means? Materials are more expensive, for instance, and the company needs to ensure social responsibility for employees, which means we must invest in everyone’s know-how regarding sustainability.” These are no minor targets, and without brands’ joined efforts, they are simply impossible to achieve.
"Kestävän kehityksen mukainen tuotanto tarkoittaa materiaalien hankintaa, joka on sekä ympäristöystävällistä että eettisesti tuotettua", lisää Michael Klepacz, Natural Materials Unlimitedin perustaja Varsovassa. ”Vaikka lopputuotteella on usein kestävän luonteensa vuoksi korkeampi arvo, on tärkeää ymmärtää, että raaka-aineiden ja eettisen työn kustannukset voivat olla myös perinteisiä tuotantomenetelmiä korkeammat. Sanonta "saat mitä maksat" on erityisen totta tässä yhteydessä. Brändien pitäisi olla valmiita hieman korkeampiin kustannuksiin, mutta voidaan olla varmoja, että ne vaikuttavat positiivisesti planeetalle ja yhteiskunnalle.
Klepacz provides us with a simple formula to decide the bare minimum for buyers: “the cost of labor plus the cost of materials. If the labor for artisan sewing earns 7.5 euro per hour like in Poland, the materials costs are 15 euro per meter, and it takes one hour to sew the garment, then production alone costs 22.5 euro.” Depending on factors like the novelty of the facility and the standards set for workers, fair price levels may be set significantly higher – and this should be seen as a favorable development.”
A similar rule of thumb exist for sampling: they are usually priced at twice or even three times the regular production price, depending on the difficulty of the design. And you can easily add up 1 percent to the total production cost for sustainable packaging – though the original investment is often recovered. In the end, garments may retail for 2 to 4 times the production cost, so the final price tag will reflect a brand’s sustainable efforts.
Eettisen muodin hinnoittelumekanismeissa on paljon järkeä, ja silti brändit eivät usein tiedä, milloin työntö tulee työntämään. Klepacz kutsuu sitä hämmästyttäväksi ongelmaksi: ”Joskus he kysyvät kiinalaisia tai marokkolaisia hintoja. Näemme myös monien merkkien pyytävän halpoja kankaita, jotka valmistavat mikromuovia. Emme tarjoa polyesteriä, piste. Brändien on opittava kertomaan uusi tarina, joka sisältää paikallisia työpaikkoja, paikallisen talouden tukemista ja hiilijalanjäljen pienentämistä. Täällä ei ole hikipajoja."
Samankaltaiset kokemukset ovat arkipäivää Serbiassa kestävän mittatilaustyönä toimivan vaatevalmistajan Fushissa. Sisältöpäällikkö Nebojsa Durmanovic: ”Meille realistinen hinnoittelu olisi 6-15 euroa T-paidoista ja 20 eurosta collegepaidoista ja huppareista. Jos asiakkaat todella haluavat pyörittää kestävää brändiä, he tietävät, että suurin taloudellinen hitti on itse brändi. Kestävyys merkitsee työntekijöiden oikeutta toimeentuloon, ja siitä tulee korkeampi hinta. Näen, että sosiaalinen tekijä puuttuu usein asiakkaiden visiosta kestävästä kehityksestä, mikä on ymmärrettävää, kun heidän päätekijä on massojen rauhoittaminen. Mutta brändien on todella ymmärrettävä, etteivät ne ole Manufyn kaltaisella alustalla löytääkseen eurooppalaisen Bangladeshin.
Hana Fořtová NIL Textilesistä, tšekkiläisestä pyöreästä tekstiilien toimittajasta, lisää: ”Brändien on hyödyllistä ymmärtää kaikki tekijät, jotka vaikuttavat korkeampiin tuotantohintoihin EU:ssa. EU-maiden vähimmäispalkat, energia- ja jätehuollon kustannukset, sertifioinnit, säännösten noudattaminen, vastuulliset prosessit ja innovatiiviset teknologiat on otettava huomioon. Yleensä perinteisistä vientimaista tulevien vaatteiden hinnat ovat alhaisemmat, mutta ympäristölle tai ihmisille aiheutuvat kustannukset ovat paljon korkeammat. Näemme eron muutaman vuoden kuluttua, kun kaikki määräykset iskevät täydellä teholla, eivätkä valmistajat pysty noudattamaan samoja alhaisia tuotantostandardeja.
The main concern for brands that deter from embracing fair pricing practices, is missing out on profit margins. However, by effectively communicating the ‘why’ behind slightly higher retail prices, these fears can be addressed. You can start with telling them the general rule of thumb: the price you pay is what you get. Don’t expect a high-quality product in low quantities for a cheap price. A too-good-to-be-true deal indicates that the quality of the material is disappointing, or that workers are treated unethically.
Tie kestävään muotituotantoon vaatii huomattavia alkuinvestointeja ympäristöystävällisiin materiaaleihin, eettisiin työnormeihin ja kestäviin valmistusprosesseihin. Eettiset toimittajat ovat avoimia tälle muutokselle, mutta heidän sitoutumisensa riippuu siitä, että brändit ottavat johtoaseman. Näiden pioneerien tehtävänä on tehdä leikkaus, aloittaa keskustelu tavarantoimittajien kanssa ja saada tulevaisuuden muotijärjestelmä liikkeelle.